Kyyhkysen punainen kyynel [antikvár]

Lukijalle Valkea kyyhkynen, tuo rauhan symbooli on saanut siipensá tah-rituksi, mutta yrittáá raajarikkonakin levittáá rauhan sanomaa. On-nistuuko se? Pienen ihmisen on tehtává omalta osaltaan, ettá ihmis-kunta sáilyisi pahimmalta. Kun neljávuosikymmentá sitten vaelsímme poís sodan jaloista saimme esímakua mítá on játtáá köti ja kotíseu-tu. Raskaat olívat nuo páívát kulkea vieraílla verájillá. Kuítenkin meillá on Kotímaa. Tárnán kirjasen ílmestyessá olen jo táyttányt 80-vuotta. Antakaa siís anteeksi, kun vanhan harmaat aivosolut vuotaa, kásikin vapisee. En ole kirjailija vain vaatimaton tuhertaja. »Maija Rentukka» on vanha víipurlaíne, ítsekkii ko sellane repsahtanut rentukka jo. Olen syntynytja kasvanut Línnoítuksen kaupunginosassa Harmai-denveljesten kadun varrella niin kutsutun »pirunkirkon» porstuas-sa, melkeín. Tuo talo olí tsaarívallan aíkana venáláisten sotílaíden majapaíkka, mistá olí liikanímensá saanut, en tíedá? Talo jossa asuímme oli vanha luostarí, jonka salaperáísíssá sokkeloíssa leikín lapsuuden leíkkíní. Míelíkuvítus saí vapaasti temmeltáá. Elámání kínttupolkujen varrelta on jáányt míeleení monta tarí-naa. Tárná píení tekeleeni kertoo vain muutamía, useimmat tosí-pohjaisía tíenposkesta poímittuja. Ystáváni, jos pídát kírjasesta, niin kerro siítá láhímmáisellesí. Kíítos píenestákín avusta. Kírjoíttaja