Raamattu [antikvár]

Raamatun lukijalle KAÂNNÔKSEN SYNTYVAIHEET Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokous asetti vuonna 1973 komitean Raamatun uuden suomennoksen aikaan saamiseksi. Komitean puheenjohtajana toimi piispa Aimo T. Nikolainen, ja sen jaseniná työskentelivat Jussi Arc, Esko Haapa, Osmo Ikola, Heikki Koskenniemi, Aarre Lauha, Lassi Nummi, Ilmari Soisalon-Soininen, Jukka Thurén ja Kalevi Toiviainen. Toiviaisen tultua valituksi püspaksi, Áron kuoltua ja Lauhan pyydettya eron kirkolliskokous valitsi heidan tilalleen Juha Pihkalan, Heikki Palvan ja Time Veijolan. Ortodoksista kirkkoa óvat komiteassa edustaneet Johannes Seppála, arkkipiispa Johannes ja Merja Merras. Vapaitten kristittyjen neuvostoa on edustanut Valtter Luoto, varamiehenaan Vainö A. Hyvönen. Katolinen kirkko on osallistunut työskentelyyn antamalla palautetta. Komitean káannösehdotus julkaistiin kolmena niteenâ vuosina 1989-1991. Niiden johdannoissa on selostettu tekstilahteita, joihin suomennos perustuu. Johdannoissa mainitaan myös káannöstyöhön osallistuneet asiantuntijat, kerrotaan työn organisoinnista ja kuvataan kaannöstyön ongelmia ja saadun palautteen merkitystá. KÄÄNNÖSPERIAATTEET Kirkolliskokous hyväksyi käännöstyön periaatteet komitean osamietinnön pohjalta 1975. Suomennoksen kielellisenä tavoitteena on selkeä, luonteva ja nykyaikainen yleiskieli. Sen mukaisesti käännöstyössä on otettu huomioon kielemme kehitys ja luovuttu erityisestä raamattukielestä. Sanastossa ja virkerakenteissa on pyritty sähen, että käännös ei tarpeettomasti toista alkukielten piirteitä vaan ensisijaisesti välittää lukijalle Raamatun tekstien sisällön. Kansainvälisen käytännön mukaisesti suomennos on varustettu väliotsikoilla, jotka on yleensä johdettu suoraan varsinaisesta tekstistä. Lukujen ja jakeiden numerointi on uusimpien tekstijulkaisujen mukainen. Tekstin *-merkki osoittaa, että käännökseen on liitetty selite. Tekstissä hakasulkeilla [ ] erotetut jakeet tai jakeen osat eivät sisälly varhaisimpiin käsikirjoituksiin. Osa tällaisista jaksoista on sijoitettu käännöksen selitteisiin. Selitteiden avulla on myös helpotettu yleiskuvan saamista kokonaisuudesta, valotettu nimen tai sanan alkuperää ja annettu tietoa Raamatun ajan tapakulttuurista. Kun joissakin selitteissä viitataan masoreettiseen tekstiin, sillä tarkoitetaan juutalaisen perinteen vaalimaa tekstiä, jonka paras edustaja on vuodelta 1008 jKr. peräisin oleva käsikirjoitus. Septuaginta on Vanhan testamentin kreikankielinen käännös, jonka varhaisimmat osat ovat syntyneet kolmannella vuosisadalla eKr. Qumranin tekstit ovat Kuolleenmeren luolista 1940-1950-luvulla löydettyjä Raamatun käsikirjoituksia, jotka ovat peräisin ajanlaskumme alun tienoilta; niitä ei ole voitu hyödyntää aiemmissa suomalaisissa Raamatuissa.