Seitsemän auringon yö [antikvár]

Täällä on seitsemän auringon yö Tämä on Koillismaa. Täällä on viimeinen palkinen. Täällä on Karhun-kierros. Täällä jymisevät vielä vapaat kosket ja outamaata halkovat villipeurojen aikoinaan tallaamat polut. Tämä on hämärän ja valon maa ja täältä alkaa napapiiri. Tämä on viimeisiä erämaita Euroopassa. Täällä se tapahtuu. Eräänä kevätiltana aurinko ei enää laske. Kymme-niä vuorokausia se iltaisin vain lähestyy hiukan kelojen latvoja kiivetäk-seen taas ylös taivaanlaelle. On tullut seitsemän auringon yö. Täällä on vielä jotakin ihmiselle, joka tuntee tarvetta palata esi-isiensä elämänme-noon. Täällä ovat taivas, maa ja vesi sellaisia, kuin ne olivat vuosisatoja sitten. Tuli ja suola saavat täällä takaisin alkuperäisen merkityksensä. Samoin kirves ja puukko. Täällä on hiljaisuudellakin ääni. Tätä maata kannattaa todella katsella. Antaa silmiensä vaeltaa aapoja, vaaroja ja kirkkaita vesiä pitkin aina horisonttiin saakka. Pysähtyä tar-kastamaan kelon pintaa tai koskenrannan märkinä kimmeltäviä pikku-kiviä. Täällä voi seurata vastanostetun forellin suomujen loisteen sam-miimista tai revontulien värileikkiä talvisella yötaivaalla. Tänne voi tulla opettelemaan rauhoittumista ja aistiensa valpasta käyttöä, mikäli on ne unohtanut. Tulipa urvan aikaan tai ruskan aikaan, saa kokea uutta — keväästä kevääseen. Koillismaa tartuttaa kulkijoihinsa pienen osan järkkymättömästä rauhastaan.